Palkitseminen Takaisin Hallinnointi-osioon Palkitsemisen periaatteet Etteplan Oyj:n palkitseminen perustuu yhtiön palkitsemispolitiikkaan, joka käsiteltiin yhtiön varsinaisessa yhtiökokouksessa 2.4.2020. Yhtiön palkitsemispolitiikkaa sovelletaan vuoden 2024 varsinaiseen yhtiökokoukseen asti, ellei hallitus päätä muusta syystä tuoda politiikkaa yhtiökokouksen käsiteltäväksi aikaisemmin. Etteplanin palkitsemista ohjaavia periaatteita ovat tulokseen perustuva ja suoriutumisperusteinen palkitseminen, läpinäkyvät ja yhdenmukaiset palkitsemisen perusteet ja järjestelmä sekä kilpailukykyinen kokonaispalkkataso. Henkilöstön palkitsemista ohjaa vahvasti suoriutumiseen perustava palkitsemisperiaate, jonka mukaan koko henkilöstöä palkitaan läpi organisaation. Tällä saadaan aikaiseksi henkilöstön palkitsemiskäytäntö, joka on linjassa yhtiön ja sen osakkeenomistajien etujen kanssa, kun yhtiön avainhenkilöt sitoutetaan ja motivoidaan toimimaan yhteisten periaatteiden mukaisesti. Toimitusjohtajan palkitsemiskäytännöissä noudatetaan samoja periaatteita. Merkittävä osa toimitusjohtajan palkitsemisesta perustuu kuitenkin muuttuviin palkanosiin eli lyhyen ja pitkän aikavälin kannustimiin. Näin varmistetaan vahva yhteys toimitusjohtajan palkitsemisen ja yhtiön taloudellisen tuloksen välillä. Hallitus päättää vuosittain muuttuvan palkitsemisen rakenteen ja yksityiskohdat. Vuositulospalkkio ja pitkän aikavälin kannustinjärjestelmä muodostavat yhdessä tyypillisesti noin puolet toimitusjohtajan kokonaispalkitsemisesta. Yhtiökokous päättää hallitus- ja valiokuntatyöskentelystä maksettavista palkkioista ja niiden määräytymisperusteista. Hallituksen palkitsemisen valmistelu on osoitettu hallituksen nimitys- ja palkitsemisvaliokunnan tehtäväksi. Toimitusjohtajan palkitsemisesta ja hänelle maksettavista muista korvauksista päättää hallitus. Muun johtoryhmän palkitsemisesta päättää toimitusjohtaja yhdessä hallituksen kanssa. Etteplan Oyj:n toimielinten palkitsemispolitiikka:Etteplan_Toimielinten_palkitsemispolitiikka.pdf Hallituksen palkitseminen Hallituksen palkitsemisesta päättää varsinainen yhtiökokous vuosittain. Vuoden 2022 yhtiökokouksen päätöksen mukaisesti hallituksen puheenjohtajan vuosipalkkio on 72 000 euroa ja hallituksen jäsenen vuosipalkkio 36 000 euroa. Vuosipalkkio maksetaan rahapalkkiona. Vuoden 2022 yhtiökokouksen päätöksen mukaisesti hallituksen ja sen tarkastusvaliokunnan sekä nimitys- ja palkitsemisvaliokunnan puheenjohtajien kokouspalkkio on 1 200 euroa kokoukselta. Hallituksen ja sen tarkastusvaliokunnan sekä nimitys- ja palkitsemisvaliokunnan jäsenen kokouspalkkio on 600 euroa kokoukselta. Kokouspalkkio maksetaan kustakin kokouksesta, jossa hallituksen tai sen valiokunnan puheenjohtaja tai jäsen on ollut läsnä. Hallituksen ja sen valiokuntien jäsenille maksetaan päivärahat ja matkakustannusten korvaukset yhtiön matkustussäännön mukaisesti. Hallituksen jäsenien vuosipalkkiota ei makseta osittain osakkeina, osakeperusteisina oikeuksina tai rahana velvoitteena hankkia rahalla yhtiön osakkeita. Hallituksen jäsenet eivät kuulu yhtiön pitkän aikavälin kannustinjärjestelmien piiriin, eikä heille ole maksettu tilikauden aikana muita taloudellisia etuuksia. Halllituksen jäsenet eivät ole työ- tai toimisuhteessa yhtiöön eivätkä toimi yhtiön neuvonantajana. Toimitusjohtajan palkitseminen Toimitusjohtajan palkka muodostuu kiinteästä vuosipalkasta (sisältäen auto-, puhelin- ja sairaskuluvakuutusedut) ja muuttuvasta palkitsemisen osasta, joka sisältää vuositulospalkkion ja pitkän aikavälin kannustinjärjestelmän. Muuttuvan palkitsemisen osuus toimitusjohtajan kokonaispalkitsemisesta tilikaudella 2022 oli 45 prosenttia. Toimitusjohtajan irtisanomisaika on kuusi kuukautta. Irtisanomistilanteessa hänellä on oikeus enintään 18 kuukauden palkkaa vastaavaan korvaukseen, joka sisältää kuuden kuukauden irtisanomisajan palkan. Tilikaudella 2022 toimitusjohtajalle ei maksettu maksuperusteista lisäeläkevakuutusta. Lyhyen aikavälin palkitseminen Toimitusjohtajan lyhyen aikavälin palkitseminen koostuu hallituksen vuosittain päättämästä, konsernin tulokseen sekä muihin taloudellisiin ja operatiivisiin avaintavoitteisiin perustuvasta tulospalkkiosta, jonka enimmäismäärä on 100 prosenttia vuosipalkasta. Vuositulospalkkio maksetaan aina kertymiskautta seuraavalla tilikaudella. Tilikaudella 2022 toimitusjohtajalle maksettiin saavutetun suorituksen perusteella vuositulospalkkiota 337 725 euroa. Vuositulospalkkio kertyi tilikauden 2021 aikana. Tulospalkkio vastaa 82 prosenttia tulospalkkion enimmäismäärästä. Tulospalkkio kattaa kokonaan muuttuvan palkitsemisen osan tilikaudella 2022. Tilikaudella 2022 toimitusjohtajan vuositulospalkkion rakenne säilyi samana ja varsinaiset tavoitteet päivitettiin. Mahdollinen palkkio maksetaan tilikaudella 2023. Pitkän aikavälin palkitseminen Toimitusjohtajan pitkän aikavälin palkitseminen koostuu hallituksen kolmen vuoden jaksoissa päättämästä, konsernin liiketoiminnan strategiseen kehitykseen, taloudellisiin mittareihin sekä omistaja-arvoon perustuvasta tulospalkkiosta. Ohjelman tavoitteena on varsinaisen palkitsemisen lisäksi sitouttaa toimitusjohtajaa yhtiöön ja yhdistää toimitusjohtajan ja osakkeenomistajien etu. Osakepohjaisen kannustinohjelman palkkio maksetaan aina kertymiskautta seuraavalla tilikaudella. Toimitusjohtaja kuuluu Etteplan Oyj:n hallituksen, 5.2.2020 perustamaan, yhtiön avainhenkilöille suunnattuun osakepohjaiseen kannustinjärjestelmään, jonka ansaintajakso kattaa kalenterivuodet 2020–2022. Järjestelmän tarkoituksena on yhdistää omistajien ja avainhenkilöiden tavoitteet yhtiön arvon kasvattamiseksi sekä sitouttaa avainhenkilöt yhtiöön ja tarjota heille kilpailukykyinen yhtiön osakkeiden omistukseen perustuva palkkiojärjestelmä. Järjestelmän ansaintakriteerit ovat Etteplan-konsernin liikevaihdon kasvu ja omistaja-arvon kehittyminen (Total Shareholder Return, TSR). Kannustinjärjestelmän piiriin kuuluu toimitusjohtaja ja muun johtoryhmän jäsenet mukaan lukien noin 25 avainhenkilöä. Osakepohjaisen kannustinjärjestelmän mahdollinen palkkio maksetaan ansaintajakson päättymisen jälkeen vuonna 2023 osittain yhtiön osakkeina ja osittain rahana. Rahana maksettavalla osuudella pyritään kattamaan avainhenkilölle palkkiosta aiheutuvat verot ja veronluonteiset maksut. Toimitusjohtaja kuului Etteplan Oyj:n hallituksen perustamaan, yhtiön avainhenkilöille suunnattuun osakepohjaiseen kannustinjärjestelmään, jonka ansaintajakso kattoi kalenterivuodet 2017–2019. Järjestelmän ansaintakriteerit olivat Etteplan-konsernin liikevaihdon kasvu ja omistaja-arvon kehittyminen (Total Shareholder Return, TSR), ja siihen kuului noin 20 henkilöä. Hallituksen päätöksen mukaan järjestelmästä maksettavat palkkiot vastasivat yhteensä enintään noin 260 000 Etteplan Oyj:n osakkeen arvoa (sisältäen myös rahana maksettavan osuuden). Kannustinjärjestelmän palkkio maksettiin huhtikuussa 2020, jolloin toimitusjohtajalle maksettiin kannustinjärjestelmän ehtojen mukaisesti yhteensä 321 512 euroa, koostuen 20 901 yhtiön osakkeesta ja rahapalkkiosta järjestelmästä aiheutuvien verojen ja veroluonteisten maksujen kattamiseksi. Kannustinjärjestelmän palkkio vastasi 71 prosenttia muuttuvasta palkitsemisen osasta tilikaudella 2020. Muun johtoryhmän palkitseminen Muun johtoryhmän palkka muodostuu kiinteästä vuosipalkasta (sisältäen auto-, puhelin- ja sairaskuluvakuutusedut) ja muuttuvasta palkitsemisen osasta, joka sisältää vuositulospalkkion ja pitkän aikavälin kannustinjärjestelmän. Muun johtoryhmän jäsenen irtisanomisaika on vähintään neljä kuukautta. Irtisanomistilanteessa muun johtoryhmän jäsenellä on oikeus enintään kymmenen kuukauden palkkaa vastaavaan korvaukseen, joka sisältää neljän kuukauden irtisanomisajan palkan. Tilikaudella 2022 muun johtoryhmän jäsenille ei maksettu maksuperusteista lisäeläkevakuutusta. Lyhyen aikavälin palkitseminen Muun johtoryhmän lyhyen aikavälin palkitseminen koostuu toimitusjohtajan ja hallituksen vuosittain päättämästä, konsernin tulokseen sekä muihin taloudellisiin ja operatiivisiin avaintavoitteisiin perustuvasta vuositulospalkkiosta, jonka enimmäismäärä on tehtävästä riippuen 33-100 prosenttia vuosipalkasta. Vuositulospalkkio maksetaan aina kertymiskautta seuraavalla tilikaudella. Tilikaudella 2022 muulle johtoryhmälle maksettiin saavutetun suorituksen perusteella vuositulospalkkiota yhteensä 619 583 euroa. Vuositulospalkkio kertyi tilikauden 2021 aikana. Tilikaudella 2022 muun johtoryhmän vuositulospalkkion rakenne säilyi samana ja varsinaiset tavoitteet päivitettiin. Mahdollinen palkkio maksetaan tilikaudella 2023. Pitkän aikavälin palkitseminen Muun johtoryhmän pitkän aikavälin palkitseminen koostuu hallituksen kolmen vuoden jaksoissa päättämästä, konsernin liiketoiminnan strategiseen kehitykseen, taloudellisiin mittareihin sekä omistaja-arvoon perustuvasta tulospalkkiosta. Ohjelman tavoitteena on varsinaisen palkitsemisen lisäksi sitouttaa muu johtoryhmä yhtiöön ja tukea johtoryhmän jäsenten ja osakkeenomistajien edun kohtaamista. Osakepohjaisen kannustinohjelman palkkio maksetaan aina kertymiskautta seuraavalla tilikaudella. Muun johtoryhmän jäsenet kuuluvat Etteplan Oyj:n hallituksen, 5.2.2020 perustamaan, yhtiön avainhenkilöille suunnattuun osakepohjaiseen kannustinjärjestelmään, jonka ansaintajakso kattaa kalenterivuodet 2020–2022. Järjestelmän tarkoituksena on yhdistää omistajien ja avainhenkilöiden tavoitteet yhtiön arvon kasvattamiseksi sekä sitouttaa avainhenkilöt yhtiöön ja tarjota heille kilpailukykyinen yhtiön osakkeiden omistukseen perustuva palkkiojärjestelmä. Järjestelmän ansaintakriteerit ovat Etteplan-konsernin liikevaihdon kasvu ja omistaja-arvon kehittyminen (Total Shareholder Return, TSR). Kannustinjärjestelmän piiriin kuuluu toimitusjohtaja ja muun johtoryhmän jäsenet mukaan lukien noin 25 avainhenkilöä. Osakepohjaisen kannustinjärjestelmän mahdollinen palkkio maksetaan ansaintajakson päättymisen jälkeen vuonna 2023 osittain yhtiön osakkeina ja osittain rahana. Rahana maksettavalla osuudella pyritään kattamaan avainhenkilölle palkkiosta aiheutuvat verot ja veronluonteiset maksut. Muun johtoryhmän jäsenet kuuluivat Etteplan Oyj:n hallituksen perustamaan, yhtiön avainhenkilöille suunnattuun osakepohjaiseen kannustinjärjestelmään, jonka ansaintajakso kattoi kalenterivuodet 2017–2019. Järjestelmän ansaintakriteerit olivat Etteplan-konsernin liikevaihdon kasvu ja omistaja-arvon kehittyminen (Total Shareholder Return, TSR), ja siihen kuului noin 20 henkilöä. Hallituksen päätöksen mukaan järjestelmästä maksettavat palkkiot vastasivat yhteensä enintään noin 260 000 Etteplan Oyj:n osakkeen arvoa (sisältäen myös rahana maksettavan osuuden). Kannustinjärjestelmän palkkio maksettiin huhtikuussa 2020, jolloin muun johtoryhmän jäsenille maksettiin kannustinjärjestelmän ehtojen mukaisesti yhteensä 598 338 euroa, koostuen 37 273 yhtiön osakkeesta ja rahapalkkiosta järjestelmästä aiheutuvien verojen ja veroluonteisten maksujen kattamiseksi. Palkitsemisraportti Palkitsemisraporttia päivitetään säännöllisesti.Etteplanin palkitsemisraportti 2022:Etteplan palkitsemisraportti 2022 Etteplanin palkitsemisraportti 2021:Etteplan palkitsemisraportti 2021 Etteplanin palkitsemisraportti 2020:Etteplan_palkitsemisraportti_2020.pdf Etteplanin palkka- ja palkkioselvitys 2019:Etteplan_palkka-_ja_palkkioselvitys_2019.pdf Etteplanin palkka- ja palkkioselvitys 2018:Etteplan_palkka-_ja_palkkioselvitys_2018.pdf Etteplanin palkka- ja palkkioselvitys 2017:Etteplanin_palkka-_ja_palkkioselvitys_2017.pdf Etteplanin palkka- ja palkkioselvitys 2016:Etteplanin_palkka-_ja_palkkioselvitys_2016.pdf Etteplanin palkka- ja palkkioselvitys 2015:Etteplanin_palkka-_ja_palkkioselvitys_2015.pdf Etteplanin palkka- ja palkkioselvitys 2014:Etteplanin_palkka-_ja_palkkioselvitys_2014.pdf Etteplanin palkka- ja palkkioselvitys 2013:Etteplanin_palkka-_ja_palkkioselvitys_2013.pdf Etteplanin palkka- ja palkkioselvitys 2012:Etteplanin_palkka-_ja_palkkioselvitys_2012.pdf Etteplanin palkka- ja palkkioselvitys 2011:Etteplanin_palkka-_ja_palkkioselvitys_2011.pdf Etteplanin palkka- ja palkkioselvitys 2010:Etteplanin_palkka-_ja_palkkioselvitys_2010.pdf Etteplanin palkka- ja palkkioselvitys 2009:Etteplanin_palkka-_ja_palkkioselvitys_2009.pdf Miksi sijoittaa Etteplaniin Lue lisää Taloudellista tietoa Lue lisää 5 vuoden historia Konsernin laaja tuloslaskelma Konsernitase Konsernin rahavirtalaskelma 5 vuoden historia Takaisin Taloudellista tietoa -osioon 1 000 euroa, tilikausi 1.1.-31.12. 2022 2021 2020 2019 2018 Liikevaihto 350 170 300 111 259 702 263 292 236 477 Liikevaihdon muutos, % 16,7 15,6 -1,4 11,3 10,1 Liikevoitto (EBITA) 33 195 30 139 26 172 25 964 22 555 % liikevaihdosta 9,7 10,0 10,1 9,9 9,5 Liikevoitto (EBIT) 28 622 25 754 22 380 22 819 20 184 % liikevaihdosta 8,2 8,6 8,6 8,7 8,5 Tulos ennen veroja 22 386 24 867 21 080 21 924 19 396 % liikevaihdosta 6,4 8,3 8,1 8,3 8,2 Tilikauden tulos 18 151 20 044 17 077 17 387 15 280 Oman pääoman tuotto, % 17,7 21,6 20,8 24,1 24,4 Sitoutuneen pääoman tuotto (ROCE), % 15,9 16,0 16,0 19,9 21,3 Omavaraisuusaste, % 38,2 39,7 40,5 38,9 42,9 Bruttoinvestoinnit 40 940 30 582 29 697 36 908 16 527 % liikevaihdosta 11,7 10,2 11,4 14,0 7,0 Nettovelkaantumisaste, % 66,8 48,6 46,6 52,6 29,8 Henkilöstö keskimäärin 3 945 3 480 3 320 3 305 2 995 Henkilöstö kauden lopussa 3 951 3 629 3 267 3 447 3 055 Työsuhde-etuuksista aiheutuneet kulut 227 823 197 596 177 301 172 520 156 183 Takaisin Taloudellista tietoa -osioon Lue lisää Konsernin laaja tuloslaskelma Takaisin Taloudellista tietoa -osioon 1 000 EUR 1.1.-31.12.2022 1.1.-31.12.2021 Liikevaihto 350 170 300 111 Liiketoiminnan muut tuotot 2 826 1 289 Materiaalit ja palvelut -40 395 -31 685 Työsuhde-etuuksista aiheutuneet kulut -227 823 -197 596 Liiketoiminnan muut kulut -36 140 -28 527 Poistot -20 018 -17 839 Liikevoitto (EBIT) 28 622 11,1% 25 754 8,6% Rahoitustuotot 1 044 593 Rahoituskulut -7 280 -1 480 Voitto ennen veroja 22 386 24 867 Tuloverot -4 235 -4 823 Tilikauden voitto 18 151 20 044 Muut laajan tuloksen erät, jotka saatetaan siirtää tulosvaikutteiseksi Muuntoerot -4 229 -589 Muut laajan tuloksen erät, joita ei siirretä tulosvaikutteiseksi Käyvän arvon muutos, muiden laajan tuloksen erien kautta arvostettavat osakesijoitukset -31 32 Tilikauden muut laajan tuloksen erät verojen jälkeen -2 900 -557 Tilikauden laaja tulos yhteensä 15 251 19 487 Tilikauden voiton jakautuminen Emoyhtiön omistajille 18 151 20 044 Tilikauden laajan tuloksen jakautuminen Emoyhtiön omistajille 15 251 19 487 Emoyhtiön osakkeenomistajille tilikauden voitosta laskettu osakekohtainen tulos Laimentamaton osakekohtainen tulos, EUR 0,73 0,80 Laimennusvaikutuksella oikaistu osakekohtainen tulos, EUR 0,73 0,80 Liitetiedot muodostavat olennaisen osan tilinpäätöstä. Takaisin Taloudellista tietoa -osioon Lue lisää Konsernitase Takaisin Taloudellista tietoa -osioon 1 000 EUR 31.12.2022 31.12.2021 VARAT Pitkäaikaiset varat Liikearvo 105 385 92 380 Muut aineettomat hyödykkeet 32 745 28 807 Aineelliset hyödykkeet 24 808 24 759 Käypään arvoon muiden laajan tuloksen erien kautta arvostettavat sijoitukset 2 414 418 Muut pitkäaikaiset saamiset 1 016 54 Laskennalliset verosaamiset 622 731 Pitkäaikaiset varat yhteensä 166 990 147 150 Lyhytaikaiset varat Vaihto-omaisuus 635 376 Keskeneräiset työt 30 181 26 810 Myyntisaamiset ja muut saamiset 62 405 47 988 Tilikauden verotettavaan tuloon perustuvat verosaamiset 1 364 273 Rahavarat 19 564 30 356 Lyhytaikaiset varat yhteensä 114 149 105 803 VARAT YHTEENSÄ 281 138 252 953 OMA PÄÄOMA JA VELAT Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma Osakepääoma 5 000 5 000 Ylikurssirahasto 6 701 6 701 Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto 23 966 22 037 Omat osakkeet -1 059 -1 245 Muuntoerot -7 702 -3 473 Muut rahastot 103 133 Kertyneet voittovarat 79 302 69 761 Oma pääoma yhteensä 106 311 98 914 Pitkäaikaiset velat Laskennalliset verovelat 9 758 7 408 Lainat rahoituslaitoksilta 47 852 30 350 Vuokrasopimusvelat 8 478 8 777 Muut pitkäaikaiset velat 33 827 Pitkäaikaiset velat yhteensä 71 018 47 362 Lyhytaikaiset velat Lainat rahoituslaitoksilta 21 139 25 453 Vuokrasopimusvelat 13 114 13 894 Saadut ennakot 2 856 3 891 Ostovelat ja muut velat 63 532 61 673 Tilikauden verotettavaan tuloon perustuvat verovelat 3 168 1 766 Lyhytaikaiset velat yhteensä 103 809 106 677 Velat yhteensä 174 828 154 039 OMA PÄÄOMA JA VELAT YHTEENSÄ 281 138 252 953 Liitetiedot muodostavat olennaisen osan tilinpäätöstä. Takaisin Taloudellista tietoa -osioon Lue lisää Konsernin rahavirtalaskelma Takaisin Taloudellista tietoa -osioon 1 000 EUR 1.1.-31.12.2022 1.1.-31.12.2021 LIIKETOIMINNAN RAHAVIRTA Asiakkailta saadut maksut 341 201 287 564 Maksut liiketoiminnan kuluista -306 220 -253 056 Liiketoiminnan rahavirta ennen rahoituseriä ja veroja 34 981 34 508 Maksetut korot ja maksut muista liiketoiminnan rahoituskuluista -1 721 -1 289 Saadut korot liiketoiminnasta 113 80 Maksetut välittömät verot -5 277 -6 205 Liiketoiminnan rahavirta (A) 28 095 27 093 INVESTOINTIEN RAHAVIRTA Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin hyödykkeisiin -1 711 -2 157 Tytäryhtiöhankinnat, hankintahetken rahavaroilla vähennettynä -20 871 -14 255 Aineellisten ja aineettomien hyödykkeiden luovutustulot 52 17 Myönnettyjen lainojen takaisinmaksut 0 73 Investointien rahavirta (B) -25 526 -16 321 Rahavirta investointien jälkeen (A+B) 2 570 10 772 RAHOITUKSEN RAHAVIRTA Suunnatusta osakeannista saadut maksut 0 1 936 Omien osakkeiden hankinta 0 -1 382 Lyhytaikaisten lainojen nostot 13 144 6 941 Lyhytaikaisten lainojen takaisinmaksut -32 534 -30 060 Pitkäaikaisten lainojen nostot 27 999 37 503 Pitkäaikaisten lainojen takaisinmaksut -16 -6 Vuokrasopimusvelkojen takaisinmaksut -12 657 -11 478 Maksetut osingot -9 970 -8 461 Rahoituksen rahavirta (C) -14 034 -5 007 Rahavarojen muutos (A+B+C) lisäys (+) / vähennys (-) -11 464 5 765 Rahavarat tilikauden alussa 30 356 24 407 Valuuttakurssien muutosten vaikutus 672 184 Rahavarat tilikauden lopussa 19 564 30 356 Liitetiedot muodostavat olennaisen osan tilinpäätöstä. Takaisin Taloudellista tietoa -osioon Lue lisää Raportit ja esitykset Tutustu raportteihin ja esityksiin Kalenteri Lue lisää Osaketietoa Lue lisää Osakkeen perustiedot Osakemonitori Tuottolaskuri Osakekurssihistoria Osinko ja maksuhistoria Suurimmat osakkeenomistajat Liputukset Etteplan Oyj:n merkintäoikeusanti 2016 Osakkeen perustiedot Lue lisää Osakemonitori Lue lisää Tuottolaskuri Lue lisää Osakekurssihistoria Lue lisää Osinko ja maksuhistoria Lue lisää Suurimmat osakkeenomistajat Lue lisää Liputukset Lue lisää Etteplan Oyj:n merkintäoikeusanti 2016 Lue lisää Hallinnointi Lue lisää Yhtiökokous Yhtiöjärjestys Hallitus Nimitys- ja palkitsemisvaliokunta Tarkastusvaliokunta Toimitusjohtaja ja muu johto Riskienhallinta Sisäpiirihallinto Johdon liiketoimet Tilintarkastus Tiedottaminen Yhtiökokous Lue lisää Yhtiöjärjestys Lue lisää Hallitus Lue lisää Nimitys- ja palkitsemisvaliokunta Lue lisää Tarkastusvaliokunta Etteplan Oyj:n hallitus on nimennyt keskuudestaan tarkastusvaliokunnan. Hallitus on vahvistanut valiokunnan keskeiset tehtävät ja toimintaperiaatteet kirjallisessa työjärjestyksessä. Tarkastusvaliokunta raportoi säännöllisesti työstään hallitukselle. Lue lisää Toimitusjohtaja ja muu johto Lue lisää Riskienhallinta Lue lisää Sisäpiirihallinto Lue lisää Johdon liiketoimet Lue lisää Tilintarkastus Lue lisää Tiedottaminen Lue lisää Sijoittajasuhteet ja analyytikot Lue lisää